lauantai 31. lokakuuta 2015

#159 All Hallows' Eve


It's our town, everybody scream
In this town of Halloween






I am the "who" when you call, "Who's there?"
I am the wind blowing through your hair




Well, that's just fine
Say it once, say it twice
Take a chance and roll the dice
Ride with the moon in the dead of night


tiistai 27. lokakuuta 2015

#158 Kanien ilta videolla!

Onko täällä muitakin joiden vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja?

Tältä minusta on ainakin tuntunut jo pidemmän aikaa. Koulussa on kokeita, testejä ja muita projekteja koko ajan, koulun jälkeen täytyisi vielä ehtiä tehdä läksytkin ja sen lisäksi viettää aikaa lemmikkien kanssa. Ja jos vielä ehtisi illalla koneellakin tekemään omia juttuja ja vaikka kirjoittamaan blogiin.

Tämän postauksen video on kuvattu melkein tasan viikko sitten ja kuvat otettu vielä aikaisemmin, mutta vasta nyt sain ne täysin valmiiksi. Videolla näkyy millaisissa tunnelmissa medän iltamme normaalisti kuluu ja kuvat on otettu silloin kun ulkona vielä pystyi kuvaamaan iltaisin.







torstai 22. lokakuuta 2015

#157 Onni on...- haaste!

Alkuviikosta kuvaamani videon muokkaamisen ollessa vielä työn alla päätin toteuttaa tämän haasteen nyt. Haasteen minulle heitti Vera, Superlemmikit blogista ja haasteen ideana on laittaa kolmesta seitemään kuvaa omien kanien lempiasioista. Tämän jälkeen pitäsi vielä haastaa mukaan kolme muutta kaniblogia.

Onni on...













...riehua pihalla!
Meidän kanit rakastavat ulkoilua, niin aitauksessa kuin vapaanakin. Ulkona on enemmän tilaa riehua ja juoksennella ympäriinsä, sekä tottakai paljon syötävää.




























...syödä herkkuja!
Jokainen kanini rakastaa ruokaa. Aina tullaan yhtä innoissaan vastaan, oli mukana sitten pellettiä, porkkanaa, kuivattua omenaa, salaattia tai banaania. Tästä johtuen herkuilla täytettävät aktivointilelut ovat todella suosittuja meillä.



(c) Karkki

























...hyppiä esteitä!
Esteilystä nauttivat kaikki kanini. Osalle riitttää hieman matalammat esteet, osa taas loikkii innoissaan todella suuriakin esteitä. Kesällä kanit pääsevätkin kisailemaan vähintään joka toinen viikonloppu, mutta näin talven tullen valitettavassti hieman harvemmin.




























...saada ystäviä!
Kanit ovat sosiaalisia eläimiä ja tarvitsevat seuraa. Naomi tarvitsee oman kanikaverin ja asuikin meille tullessaan Brunon kanssa. Brunon kuoltua se eli hetken yksin, eikä selvästikään nauttinut siitä. Sen jälkeen Pippin muutti Naomin kaveriksi ja molemmat viihtyvät toistensa seurassa mahtavasti. Poppy asuu tällä hetkellä yksin, mutta yritän saada sitä totutettua Naomin ja Pippinin kaveriksi, sillä sekin selvästi nauttii toisten kanien seurasta.
Merlin on leikkaamaton uros joten sitä ei luonnollisesti voi yhdistää kenenkään kanin kanssa. Merlu kuitenkin rakasta ihmisiä, tulee kutsusta luokse ja on aina häkin ovella vastassa kun tulen koulusta.



(c) Roosa R.

























...tutkia uusia paikkoja!
Varsinkin Pippin ja Poppy ovat todella uteiliaita kaneja ja aina uuteen paikkaan saavuttaessa ne alkavat innoissaan tutkia sitä. Tämä on hyvä puoli niin kisoissa kun muuallakin, sillä kani ei arkaile vaan tutustuu mielellään kaikkeen uuteen.

-----------------------------------------------------------------------------

Haastan mukaan seuraavat kolme blogia:




sunnuntai 18. lokakuuta 2015

#156 Sunnuntain ulkoilut

Päätettiin aamulla lähteä Feetun kanssan jonnekin pidemmälle ulkoilemaan ja kamerakin tuli otettua mukaan.

Kävimme katsomassa koskea ja kävelimme pienen reitin sen ympäri. Aurinko paistoi mukavasti ja puut hohtivat eri väreissä. Feetu tosin innostui kovasti maahan pudonneista lehdistä ja yritti päästä leikkimään niillä. :D Muutamia kuvia sain kuitenkin otettua, joten tässä niitä.










perjantai 16. lokakuuta 2015

#155 Kuvapostausta!

Kuten kenties ikkunasta katsoessanne huomaatte, ulkona on hyvin pimeää. Tälläkään viikolla en ole ehtinyt kuvata kaneja ulkona kuin kerran, ja jostain olisi kuitenkin kirjoitettava. Päädyin siis kokeilemaan kuvien ottoa sisätiloissa. Hankaluuksiahan siinä tuli tarkennuksen ja valotuksen kanssa, mutta niistäkin lopulta selvittiin. :D

Nyt on onneksi edessä pitkä viikonloppu jonka aikana ehdin hyvin olla kanien kanssa ja ottaa paljon kuvia! Myös esteet ajattelin kaivaa esille ja kokeilla hyppimistä taas pitkästä aikaa. Jos vain hermoilultani kykenen ja aikaa riittää, tulen luultavasti yrittämään kolmikon tutustuttamistakin..













tiistai 6. lokakuuta 2015

#153 Aina ei voi sujua

Kaksista edellisistä kisoista ei tarttunut mukaan yhtäkään sijoitusta tai edes klassausta. Sen takia ajattelin aluksi jättää kirjoittamatta niistä mitään, sillä minulla ei ole näyttää huikeita ratavideoita tai kehua kuinka hienosti taas meni. Sillä tällä kertaa niin ei mennyt.
Kuvat (c) Karkki, Maisu ja Anniina, videot (c) Mila, Anniina ja Iina




Naomin helppo suora meni tiputellessa puomeja, mutta vauhtia sentään oli enemmän kuin yleensä. Hienosti neiti kuitenkin hyppii nykyään.





























Merlinin molemmat kv suorat menivät kahdella typerällä ja niin ärsyttävällä virheellä. Upeasti se on oppinut isompien esteiden idean ja etenee rohkeammin, joten oikein tyytyväinen olen poikaan. Molemmilla kerroilla virheet olivat täysin turhia, joka tottakai aina harmittaa, mutta eipä sille oikein mitään voi.


































Poppy kisasi kv suoraa kahdesti ja molemmat olivat huolimatonta sähläystä. Se vain rymisteli radan läpi mahdollisimman nopeasti tehden hölmöjä virheitä. Hienosti se ylittää isojakin esteitä, mutta keskittyminen oli täysin hukassa edellisissä kisoissa.
































Pippinin vaikea suora meni upealla vauhdilla ja hienoilla loikilla, mutta sekin kahdella virheellä. Toinen tuli vieläpä halvtvålta jonka se olisi päässyt leikiten. En sitten tiedä oliko se Pippinin mielestä liian pian pitkän esteen jälkeen jolloin se ei ehtinyt varautua, vai mikä siinä oli.






Kaikenkaikkiaan näissä kisoissa oli paljon onnistumisia ja kanit menivät ihan hyvin, mutta silti moni asia jäi harmittamaan ja jäin miettimään mitä olisin itse voinut tehdä toisin. Jossittelu ei kuitenkaan auta vaan nyt on myönnettävä itselleen että tällä kertaa meni näin ja suunnattava kohti uusia pettymyksiä. Tälläistä eläinten kanssa harrastaminen välillä on, aina ei voi sujua, eikä aina voi olla paras. Tärkeintä on että kanit nauttivat päästessään hyppimään ja yrittivät parhaansa, senhän takia tässä kisataankin!

Uusi kaveri piristämässä päivää ♥