keskiviikko 30. syyskuuta 2015

#150 Tuulispäivä

Syksy on täällä. Vaikken välttämättä haluaisikaan myöntää että kesä on ohi ja on aika kaivaa huivit ja hatut kaapista, niin pakko se kai on. Sen takia aionkin pyhittää tämän postauksen syksyn fiilistelyyn ja sen hyvien puolien etsimiseen.

Ensimmäisena pakko mainita uusi asusterakkauteni, upea musta huopahattu. Olen kuolannut tälläisiä jo kauan mutta vasta vähän aikaa sitten uskaltauduin sen ostamaan, enkä ole katunut hetkeäkään. Tästä voimmekin siirtyä siihen että nyt syksyllä voi taas käyttää ihania takkeja, villapaitoja, kaulahuiveja, villasukkia ja kaikkea muuta lämmintä ja pehmeää. Itse ainakin rakastan syksyisä vaatteita todella paljon! ♥



























Toinen asia on valokuvaus! Syksyllä lehdet vaihtavat väriä ja putoavat maahan. Ruskan aiheuttamaan huikeaa värikirjoa luonnossa on mahtavaa kuvata, ja lehtien putoillessa saa kaneistakin hienoja kuvia, varsinkin jos ne innostuvat esimerkiksi kaivelemaan tai syömään lehtiä. Myös koiran kanssa on todella mukavaa kävellä värikkäässä syksyisessä metsässä. Ilman eläintäkin voit oikein hyvin lähteä valokuvaamaan, sillä varsinkin luonnosta saa upeita kuvia lehtien hehkuessa eri väreissä ja oravien, jänisten ja muiden metsäneläinten kulkiessa ympäriinsä.


























Syksyisin illat pimenevät nopeasti ja ulkona alkaa viilentyä. Se antaakin hyvän tekosyyn käydä vaikkapa Ikeassa ostamassa paljon uusia sisustustavaroita. Itse sisustan sekä oman huoneeni että kanien häkit uudestaan syksyn tullessa. Kanien häkkeihin vaihdan fleecet uusiin syksyisempiin ja laitan niitä tasoillekin, jotka ovat kesän ajan saaneet olla paljaina. Myös leluja vaihtelen sisustukseen sopivalla tavalla. Omaan huoneeseeni laitan aina jouluvalot ja hankin kynttilöitä. Vaihdan sänkyni päällä olevat tyynyt isompiin, pehmeämpiin ja hillitymmän värisiin. Myös muuta huonetta järjestelen samaan tyyliin.



























Viimeinen asia jonka tähän postaukseen keksin on leipominen. Itse en ainakaan kesän kuumuudessa juurikaan viitsinyt leipoa mitään muuta kuin pieniä ja kevyitä, mieluiten kylmiä herkkuja. Mikä kuitenkaan olisi mukavampaa syksyllä iltojen pimentyessa kuin leipoa esimerkiksi korvapuusteja tai suklaakakkua. Lokakuussa kauppoihin alkaa ilmestyä kurpitsoja joista itselläni on tapana tehdä hilloa säästöön, kaivertaa Halloweenia varten sekä syödä ihan muuten vain. Kurpitsahilloa käytänkin ikuisen suosikkini, kurpitsapiirakan tekemiseen. Nyt alkaa myös olla viimeiset hetket kuivattaa kaneille kasveja ulkoa. Itse en ole tänä vuonna ehtinyt kuivattamaan vielä yhtään mitään, eikä pihallamme ole juurikaan mitään kaneille kelpaavaa kasvanutkaan. Yritän kuitenkin parhaani mukaan ehtiä tulevan viikonlopun aikana kuivattamaan kaneille herkkuja talven varalle.



























Mitäs piditte tälläisestä hieman erilaisemmasta postauksesta? Vaikka blogi käsitteleekin suurimmaksi osaksi kaneja tai koiraa, koen että voin välillä kirjoittaa tälläisiä hieman enemmän omaa elämääni ja ajatuksian käsitteleviä postauksia. Itse ainakin nautin tämän kirjoittamisesta ja toteuttamista joten olisi mahtavaa kuulla olisiko hyvä ajatus kirjoittaa tämän tyyppisiä postauksia useamminkin. :')

perjantai 25. syyskuuta 2015

#149 Iltakävelyllä

Kävin eilen Feetun kanssa metsälenkillä auringonlaskun aikaan. En ollut pitkään aikaan kuvannut Feetua ja ulkona oli upea valo auringon laskiessa, joten täytyihän kamerakin napata mukaan. Vasta metsässä tajusin mukana olevan objektiivin olevan melko kehno, sillä minun olisi pitänyt olla todella kaukana koirasta saadakseni parempia kuvia. :D Siinä vaiheessa ei kuitenkaan jälkiviisastelu auttanut vaan oli pärjättävä sillä mitä oli mukana.

Illan hämärtämässä metsässä oli mukavaa kävellä ja ottaa kuvia. Oli aivan hiljaista eikä ketään tullut vastaan. Se helpottikin kuvaamista kummasti sillä ei tarvinnut huolehtia olvenasa jonkun tiellä kyykkiessään polulla kamera kourassa. Nyt kuitenkin pidemmittä löpinöittä siirrytään suoraan kuvien pariin!










keskiviikko 23. syyskuuta 2015

#148 Ninja's Happily ever after

Tasan vuosi sitten, välitunnilla selailin tavalliseen tapaani facebookia. Pysähdyin lukemaan erään julkaisun, Katriona kertoi kanilansa sivuilla Pepsin poikasten syntyneen. Ilahduin tottakai uutisesta, sillä olin mielenkiinnolla seuraillut hänen kasvatussuunnitelmiaan, niinkuin varmasti moni muukin blogin lukija. Ihastelin kuvia pienestä pupunakeista.

Poikaset kasvoivat, saivat turkit päälleen, avasivat silmänsä ja alkoivat kuljeskella ympäri häkkiä. Katti jatkoi kuvien ja videoiden julkaisua. Olin alustaka saakka tykästynyt kovasti japsipoikaseen ja ihastelinkin sen kasvua. Näihin aikoihin myös juttelin Katin kanssa poikasista ihan muuten vain ja kerroinkin ihailleen japsipoikaa. Katti tiesi että olin harkitsemassa uutta kania ja sanoi että poika on vielä vapaana ja jos sen haluan ostaa niin hän kyllä myy sen oikein mielellään.

Poikaset täyttivät kolme viikkoa, ja yksi veli oli jo varattu. Siinä vaiheessa olin jo keskustellut vanhempieni kanssa poikasista, ja he antoivat luvan urospoikaseen. Katin blogilla oli lukijoita yli 500 ja poikasista oli myynti-ilmoituksia netissä, yksi veli oltiin varattu. Siinä vaiheessa tajusin että nyt on kysyttävä tai on liian myöhäistä. Päädyin sitten kysymään Katrionalta olisiko hän yhä halukas myymään japsipojan meille ja onko se edes vapaana enää. Sain vastaukseksi että poika on vapaana, jonka jälkeen keskustelimme vielä lisää sen luonteesta ja muista sellaisista asioista. Näinollen varasin poikasen itselleni. Siitä alkoi kamala viiden viikon odotus.

Joka keskiviikko päivitin kärsimättömästi bloggeria ja odotan uutta postausta ja uusia kuvia poikasista. Riensin heti lukemaan jokaisen uuden postauksen ja tallensin kuvat japsipojasta puhelimeeni. Kysein myös Katilta tasaisin väliajoin mitä pojalle kuuluu ja millaiseksi sen luonne on kehittynyt. Näihin aikoihin välttelin myös kaiken turhan ostamista ja laitoin kaiken saamani rahan säästöön lemmikkimessuja varten, sillä suunnittelin ostavani  sieltä pojalle tarvikkeita. Jo ennen messuja hankin jonkin verran perustavaroita ja sisustin häkkiä valmiiksi, ja messuilla tottakai shoppailin vielä lisää.

Marraskuun loppupuolella pääsin vihdoin hakemaan pojan kotiin, ja jo heti alussa se valloitti minut persoonallaan. Se oli todella iloinen ja sosiaalinen ja mikä parasta, sitä oli todella helppo käsitellä. Tästä kaikesta saan kiittää Katrionaa joka on tehtynyt loistavaa työtä poikueen kanssa. Nimeksi valikoitui heti alussa Merlin, sillä halusin pojalle satuteemaisen nimen, kuten virallinen nimikin.
Merlininin saapuessa oli jo paljon lunta maassa, mutta arkailun sijaan poju otti siitä kaiken ilon irti ja juoksenteli jokaisella ulkoilukerralla innoissaan pitkin pihaa.

Vuodenvaihteen jälkeen aloin opettaa Merliniä esteille, ja se tajusi heti alkuun mikä on homman nimi. Kaksissa ensimmäisissä kisoissa se oli hieman hämillää, mutta kolmansssa kisoissa se sai jo ensimmäisen klassauksensa. Tämän jälkeen alko ulkokisakausi ja Merlin alkoi hyppiä paljon paremmin. Kokeiltiin myös kerran Karkilla isompia esteiä ja se paljasti huikean ponnuvoimansa!

Luonteeltaan Merlin on yhä samanlainen kuin tänne tullessaan. Sosiaalinen, aina iloinen ja todella energinen. En ole ikinä katunut Merlinin ottamista, niin upea kani se on! ♥

(c) Katriona A.

(c) Katriona A.

(c) Katriona A.


(c) Johanna B.



keskiviikko 16. syyskuuta 2015

#147 Kolme kania laumaksi (osa 2)

Tässä postauksessa kerron vain yhdestä totutuskerrasta, joka tosin kesti kauemmin kuin aiemmat. Kanit pääsivät eräänä iltana kuuden aikaan isoon aitaukseen huoneeseeni ja olivat siellä niin kauan kunnes menin nukkumaan. Yön kanit olivat erillään ja pääsivät vielä aamulla muutamaksi tunniksi aitaukseen tutustumaan toisiinsa.

Illalla laitoin kaneille aluksi herkkutikun aitaukseen, jotta ne rauhoittuisivat syömään. Se ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan, vaan kanit alkoivat kiistellä siitä. Siispä otin tikun pois ja laitoin lattialle isot kasat heinää. Sen jälkeen kanit söivät rauhassa jonkin aikaa, eivätkä juuri tapelleet. Jossain vaiheessa ne kuitenkin kyllästyivät ja yrittivät näykkiä ja jahdata toisiaan. Suurin osa ajasta kului kuitenkin melko rauhallisesti ja kolmmikko uskaltautui makoilemaan toistensa seurassa.

Aamulla laitoin ne taas yhteen, ja annoin isot kasat heinää. Aamulla kanit olivat kuitenkin todella virkeitä, ja yrittivät tapella melkein heti. Ne olivat aina ehkä 10min kerrallaan sovussa, ja sen jälkeen joku ärsyyntyi ja näykkäsi toista. Jonkin verran niiden täytyy kuitenkin uskaltaa luottaa toisiinsa, sillä myös aamulla ne makoilivat samassa tilassa ilman mitään ongelmia. Kanit myös pystyivät nuuhkimaan toisiaan jonkin verran ilman tappeluita.

perjantai 11. syyskuuta 2015

#146 Pikkuninjan hyppytreenit!

Ylihuomenna päästään taas kisailemaan tuttuun Puotinharjuun! Mahtavaa päästä taas melko lähelle ja kaneillekin jo tuttuun paikkaa kilpailuihin. Mukaan lähetävät Poppy, Merlin ja Naomi.

Poppy kisaa taas kv suorassa, kummempia tavoitteita ei ole, kunhan yrittäisi kunnolla ja keskittyisi. Klassaus olisi tottakai mukava, mutta sitä en uskalla lähteä toivomaan, sillä se riippuu tasan siitä millä päällä Poppy silloin sattuu olemaan. :D

Naomi tulee taas kokeilemaan helppoa suoraa. Tytsy on mukana ihan vain saadakseen kokemusta, mitään tavoitteita meillä ei ole. En edes välttämättä uskaltaisi laittaa Naomia hyppimään keskivaikean kokoisia esteitä, joten mitä pidempään se pysyy helpossa, sen parempi.

Merlinin päätin pitkästä aikaa ilmota kv suoraan. Poju ei oikein osaa edetä radalla, ja sen takia sen mukaan ilmoitinkin. Sillä miten muutenkaan se hyppimään oppisi kuin hyppimällä? Kisoja silmällä pitäen hypyttelinkin sitä pari päivää sitten kotosalla. Tarkoituksenani oli saada Merlin liikkumaan esteeltä toiselle kunnolla, ja videosta näette miten se onnistui!


   

tiistai 8. syyskuuta 2015

#145 Tasan kaksi vuotta sitten

Tasan kaksi vuotta sitten tämä hulluus pyörähti käyntiin. Tasan kaksi vuotta sitten hankin ensimmäisen ikioman kanini. Tasan kaksi vuotta sitten hankin ensimmäistä kertaa kanin kasvattajalta. Tasan kaksi vuotta sitten Naomi tuli taloon.

Naomi tuli Brunolle kaveriksi ja minulle harrastuskaveriksi, sekä tottakai lemmikiksi. Se oli ensimmäinen uusi lemmikki moneen vuoteen.

Naomi on todella huolehtiva ja ystävällinen kani. Se tuli Brunon kanssa todella hyvin toimeen, ja hoivasi ystäväänsä paremmin kuin kukaan muu olisi voinut. Se on kani joka ei pärjää yksin, vaan tarvitsee lajitoverin seurakseen. Pippinin kanssa totuttaminen oli hankalampaa, mutta kun se oli ohi, tulivat nämäkin kaksi kania toimeen mitä parhaiten.

Brunoa en ollut ikinä viitsinyt käyttää näyttelyissä, mutta Naomi oli puhdasrotuinen, sillä oli paperit ja kaikki joten aloittaminen tuntui helpommalta. Sitäpaitsi Naomin kasvattaja oli luvannut neuvoa kaikessa tarpeellisessa. Näinollen ilmoitin Naomin pet-näyttelyihin Pornaisiin. Ennen näyttelyitä juttelin vielä kasvattajan kanssa puhelimessa ja hän neuvoi mitä kaikkea tulee ottaa huomioon. Ensimmäiset näyttelyt menivät melko hyvin ja sain sieltä uusia ystäviä. Tykästyin touhuun sen verran että kävin vielä muutamissa muissa näyttelyissä.

Naomin avulla tutustuin muutamaan kani-ihmiseen ja pääsin käymään tapahtumissa.  Näyttelyissä näin paljon erilaisia kaneja, ja kerran näyttelyiden yhteydessä oli estehyppynäytöskin. Sitä kautta kiinnostuin lisää näyttelyistä, estekisoista ja kaikesta muusta kaneihin liittyvästä. Voisin siis sanoa että ilman Naomia olisin tuskin aloittanut kaniharrastusta taikka päässyt tänne missä nyt olen.

Tähän loppuun vielä kuvia Naomin elämän varrelta. ♥








perjantai 4. syyskuuta 2015

#144 Ilta pimenee

Koko viikon olin suunnitellut kuvaavani kaneja ulkona, mutta vasta tänään sain oikeasti toteutettua sen. Tiistaina alkoi syyskuu ja samalla syksy, joka valitettavasti näkyy säässäkin. Pitkien koulupäivien jälkeen on hankalaa ehtiä kanien kanssa pihalle ennen auringonlaskua, joten kuvaaminenkin on sen takia jäänyt. Tänään ulkona oli kuitenkin mukava valo vielä silloinkin kun pääsin kotiin, joten täytyihän sitä hyödyntää!

Kertokaas mitä mieltä olitte kuvista ja mistä piditte eniten! :)









torstai 3. syyskuuta 2015

#143 Kanien leikauttaminen, plussat ja miinukset


Seuraavien viikkojen aikana teillä on mahdollisuus päästä lukemaan mielipidepostauksia eri aiheista! Olemme päättäneet isomman kaniblogaajaporukan kanssa tehdä sarjan erilaisia kaneihin liittyviä mielipidetekstejä. Tämä postaus oli sarjan ensimmäinen ja seuraava postaus julkaistaan blogissa Superlemmikit. Lisään alla olevaan listaan jokaiseen tulevan postaukseen, sitä mukaa kun ne julkaistaan. 

- Superlemmikit - Oikeanlainen ruokinta kaneille 
- Melkein maalissa! - Millainen koti kanille
- Vauhtihimut - Kanille poikasia? 
- Bunny Life! - Muiden suhtautuminen kaniestehyppyyn
- Esteristeytyksen ja Skottikissojen kommelluksia - kanin                   menettäminen 
- Never forget to smile - Kanien kasvatusta
- because its funny - Kääpiökanit esteillä



Tällä kertaa luvassa ns. mielipidepostaus hieman vakavammasta, mutta varmasti kaikille jollain tapaa tutusta aiheesta.

Jokainen teistä varmasti tuntee tai tietää jonkun jolla on ollut
 vahinkopoikaset. Useimmilla se onneksi jää sentää yhteen kertaan,
 mutta on näitäkin tapauksia joilla niitä syntyy tasaisin väliajoin.
Omistaessaan sekä leikkaamattoman uroksen että leikkaamattoman naaraan, tulee niiden asumisjärjestelyissä nähdä erityistä vaivaa. Sillä kun ne kerran pääsevät käsiksi toisiinsa, poikasia on luultavasti tulossa.
Naaraalle poikasten saaminen on aina hyvin riskialtista ja on paljon asioita jotka voivat mennä pieleen. Jos esimerkiksi uros on naarasta huomattavasti isompi, naaraan on vaikeaa synnyttää poikasia. Kani voi myöskin kuolla synnytykseen.


Välillä vahinkopoikasista ei edes tiedetä ennen niiden syntymää. Tällöin kania tuskin on kohdeltu niinkuin kantavana olevaa eläintä kuuluisi kohdella. Sitä on voitu esimerkiksi hypyttää esteillä, käyttää näyttelyissä tai muuten vain stressata, vaikka niin ei
todellakaan pitäisi tehdä.

Varmin tapa välttää vahinkopoikaset on tottakai leikata kani. Kanin sterilisaatioon ja kastraatioon liittyy toki riskit, ja ne tulee ottaa huomioon päätöstä tehdessä. Leikkaamisen hyvä puoli on se että kun se on kerran tehty, kani ei voi ikinä saada poikasia.
Naaraan sterilointi on iso operaatio ja siinä on riskinsä. Itse omistan kaksi naarasta ja molemmat niistä on steriloitu. Koska operaatio on riskialtis, on erityisen tärkeää valita kokenut eläinlääkäri joka tietää mitä tekee.
Uroksen kastraatio ei ole yhtä suuri ja riskialtis operaatio kuin naarailla, mutta siinäkin on riskit. Useimmiten kun joku ei tahdo leikata urostaan, syynä on että kyseinen henkilö pelkää kaninsa luonteen muuttuvan. Estepiireissä puhutaan myös siitä ettei kani haluaisi hyppiä kunnolla enää kastraation jälkeen. Leikkauksen jälkee hormonit tottakai tasaantuvat, eikä kani näinollen ole kokoajan naaraiden perässä ja ruiki ympäriinsä. Jotkin kanit rauhoittuvat kastraation jälkeen huomattavasti, mutta ainakaan omilla kaneillani en ole suuria muutoksia havainnut. Bruno kastroitiin reilun vuoden ikäisenä jatkuvat merkkailun ja lahkeiden yms. astumisen takia. Nämä asiat loppuivat leikkaamisen jälkeen, ja
Bruno rauhoittui hieman. Se oli kuitenkin vielä kauan leikkauksen
 jälkeenkin todella aktiivinen, enkä näe kastraation pilanneen sen
luonnetta. Pippin leikattiin reilun puolen vuoden ikäisenä, eikä sen
 luonne muuttunut ollenkaan, millään tavalla.
Myöskään hyppyhaluuttomutta en ole huomannut. Ennen kastraatiota Pippin oli klassautunut kv suoralle, ja ensimmäisissä
kisoissa leikkauksen jälkeen se voitti keskivaikean suoran messuilla kaiken hälinän keskellä, ja nykyään se kisaa vaikeaa suoraa ja kv mutkaa oikein innoissaan!

Kuten saatoitte jo huomata, kaikessa on riskit. Itse pidän kanin leikkauttamista järkevämpänä vaihtoehtona, mutta jokainen tehköön omat ratkaisunsa. Tämä postaus oli osoitettu enemmän lemmikkikanien omistajille, sillä ymmärrä  täysin etteivät kasvattajat voi leikata kanejaan, joita saattaa tarvita jalostukseen.. :D

Tämän postauksen inspiraationa toimi tämä video, sekä muutamat tosielämän tapahtumat.